Iron Maiden on briteistä tuleva metal/heavy bändi.
Iron Maiden on ollut 1980-luvulta lähtien yksi heavy metalin merkittävimmistä yhtyeistä.
Iron Maidenin perusti Steve Harris (basisti) joulukuussa 1975. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Paul Day, Terry Rance, Dave Sullivan, Ron Matthews ja Steve Harris.
Alkuperäinen vokalisti Day lähti yhtyeestä jo vuoden kuluttua, minkä jälkeen hän perusti yhtyeen More.
Doug Sampson soitti rumpuja Iron Maidenissa 1977-1979. Hänet kuitenkin erotettiin ja tilalle otettiin Clive Burr, joka soitti Iron Maidenin kolmella ensimmäisellä albumilla ja vuoteen 1983 vuoteen asti.
Dennis Wilcock oli Iron Maidenin laulajana vuosina 1976-1977. Lopulta kitaristi Murray sai lähteä Iron Maidenista. Vuoden 1977 jälkeen Wilcock oli jo ulkona Iron Maidenista, jolloin Murray otettii takaisin yhtyeeseen. Davey Murray on soittanut kaikilla Iron Maidenin albumeilla.
Paul Di'anno korvasi Dennis Wilcockin laulajana vuonna 1977.
Vokalisti Bruce Dickinsonin astuttua yhtyeeseen musiikki alkoi vakiintua alkuaikojen hieman punksävyisestä heavy metalista progressiivisempaan suuntaan.
Rumpali Clive Burrin korvasi tammikuussa 1983 uusi rumpali Nicko McBrain.
Kitaristi Adrian Smith jätti yhtyeen soolouransa ja perheensä vuoksi vuonna 1990. Adrian Smithin tilalle tuli toiseksi kitaristiksi Janick Girs.
Kun Bruce Dickinson vuoden 1998 lopussa ilmoitti halunsa palata takaisin Iron Maideniin, kahden laimeasti vastaanotetun albumin ja epäonnistuneen kiertueen jälkeen laulajan Bayleyn ja Iron Maidenin tiet erkanivat helmikuussa 1999, vain kuuden vuoden yhteistyön jälkeen.
Epäonnistuneen laulajakokeilun jälkeen Bruce Dickinson palasi yhtyeeseen yhdessä kitaristi Adrian Smithin kanssa alkuvuodesta 1999. Koska Smithin aiemmin korvannut Janick Gers jatkoi edelleen Iron Maidenissa, yhtyeessä oli siten heavy metal -orkesterille sangen poikkeukselliset kolme soolokitaristia.
Syyskuussa 2006 Iron Maidenin manageri Rod Smallwood ilmoitti, että Iron Maidenin ja Sanctuary Musicin 27 vuotta kestänyt yhteistyö on päättynyt. Yhtye perusti yhdessä Smallwoodin kanssa uuden yrityksen Phantom Music Management, joka vastedes hoitaisi Iron Maidenin edustuksen.
Yhtyeen tunnetuin hahmo lienee maskotti Eddie, joka esiintyy kaikkien albumien kansikuvissa ja useimmiten muodossa tai toisessa yhtyeen konserteissa.
Yhtyeen jäsenet:
Bruce Dickinson - laulaja
Janick Gers - kitaristi
Steve Harris - basisti & taustalaulaja
Nicko McBrain - rumpali
Dave Murray - kitaristi
Adrian Smith - kitaristi & taustalaulaja
Kotisivut:
http://www.ironmaiden.com/